Törmäsin tähän aivan ihanaan gerbiili videoon youtubessa joskus pari kuukautta sitten ja nyt päätin sitten laittaa sen tänne teidän muidenkin iloksi =) Jos täällä  nyt yleensä ketään käy xD Joka tapauksessa mielestäni tää oli aivan ihana ja hullun hauska video, jollain on kyllä ollu mielikuvitusta kun on viittiny tämmösen kuvata ja kasailla.  Joten.....

Nauttikaatten vireosta!

 

Mä ainakin nautin ja naureskelen ku tätä kattelen xD

Millaiset housut on jalassasi?

Verkkarit, kun oli tarkotus lähtee hommiin

 

Haluaisitko tatuoinnin tai lävistyksen?

Todellakin haluaisin :D Muutama jo onkin mut haluun lisää :3

 

Kauneinta mitä sinulle on sanottu?

Varmaan se kun joku on joskus sanonu et on ihanaa kun mä olen olemassa

 

Millainen on unelmiesi tyttö/-poikaystävä?

Luotettava, rehellinen, huumorintajunen ja ihana, huomaavainen. Eikä liian tosikko saa olla sillo ei mun kanssa pärjää! :D  Niin ja vois sitä tietenki olla vielä hyvännäkönenki  ;)

 

Onko sinulla oma tietokone?

Kaksikin. Vanho romu pöytäkone ja vuoden vanha läppäri joka venaa huoltoon pääsyä

 

Mikä puhelin sinulla on?

nokian joku kamera känny jonka mallia en muista ja nokia n97

 

Mikä on suurin unelmasi?

Oma talo jossain ihanassa paikassa ja ihan happy happy life :D

 

Oletko kokeillut nuuskaa?

En, eikä kiinnosta kokeillakkaa

 

Omistatko autoa?

Tuommone farmari Nissan primera näyttää olevan pihassa x)

 

Pitkät vai lyhyet hiukset?

Aika lyhkäset on nyte ja pitäs taas vähä leikata.. Josai vaihees vois kasvattaa taas ne ihanat piiiiiitkät takas :3

 

Omistatko digikameran?

Jeap

 

Omistatko web-kameran?

Kyllä. Ja läppärissä on kiintee

 

Onko abortti mielestäsi murha?

No jaa.. Kaikilla ei oo aina muuta vaihtoehtoo

 

Onko kaikki isovanhempasi elossa?

Ei oleee.. Pappa kuoli 2 ja puol vuotta sitte

 

Paljonko sinulla on tällä hetkellä rahaa?

Näyttäs olevan joku 20€ ku laskee kaikki kolikotki :D Köyhiä ollaan

 

Mitä mieltä olet ihmisten “ryhmittelemisestä”? Esim. gootti, pissis jne.

Jaa no ihan sama se ainaki mulle on mitä kukaki on, ihmisiä kaikki

 

Oletko millekään allerginen?

Nikkeli allergia puhkes pillereitte käytöstä :/

 

Mikä on tärkeintä ystävässä?

Luottamus

 

Sano bändejä/artisteja jotka olet nähnyt?

No ei o montaa..  Apulanta, Eppu Normaali.. Jean S.
Siinä ne melkeen oliki :D

 

Paras biletyspaikka?

Ei sillä paikalla niin oo väliä kuhan on tarpeeks hyvää seuraa 

 

Elämäsi hienoin hetki?

Se kun iskä joskus soitti ja sano että sille on tärkeintä että mä oon onnellinen

 

Miten maustat kahvisi?

En juo

 

Mikä on lempibiisisi?

Lemmenkipeiden Hullu mies ja ja miljoona apiksen biisiä.  JA monta monta muuta :)

 

Minkä kokoinen jalkasi on?

Iso ku mikä!

 

Millainen matto huoneessasi on?

Joku räsymaton tapanen tuo näyttäs olevan

 

Entä millainen lamppu?

Täsä huonees on tommone vuodelta 80 uusinta uutta lasikuvulla oleva roikkuva lamppu hässäkkä :D Kiitti äiti ja iskä.

 

Onko puh numerosi ollut aina sama?

Ainaki viimeset kymmene vuotta :D  Paitti nyt mulla on myös se toinen numero

 

Oletko koskaan halunnut olla vastakkaista sukupuolta?

En oikeestaan.. Ehkä sillon kauan kauan sitten ku alko ekat menkat :D

 

Missä muodossa asut?

Tällättees ihanas vanhas rivaris

 

Oletko asunut missään muualla paikkakunnalla kuin missä nyt?

Tuolla Suinulasa mis asuin sen elämäni ensimmäiset 15 vuotta ja sit Nokialla asuin muutama vuode

 

Tykkäätkö sukulaisistasi?

Toiset on ihan mukavia ja jopa ihania ihmisiä ja toiset taas on sellasia joita en halua nähdä enään ikinä enkä olla missään tekemisissä. Että se on vähän ihmis kohtasta

 

Käytätkö lippistä/pipoa?

Töissä on pakko olla joku lätsä päässä ja kyl tuo pipo tulee kiskastua päähä melkeen aina tälläin talvi pakkasella

 

Kun juot alkoholia, mitä yleensä?

Kaikki paitti kalja menee kyl alas mut ylleens jotain lonkkua tai siideriä ja monesti tulee jotain viinaksia ostettua siihe lisäks

 

Mottosi?

Erilaisuus on rikkaus

 

Harjaatko hiuksesi joka päivä?

En välttämättä jos oon koko päivän kotona 

 

Oletko koskaan itkenyt katsoessasi elokuvaa? Jos, niin mikä elokuva oli?

No juu, enkä minä ny muista niitä kaikkia. Joku missä oli joku tosi surullinen kohtaus

 

Mitkä ovat lempituoksujasi?

Puhtaan luonnon tuoksut

 

Entä inhokkituoksusi?

Aurajuusto haisee ällölle.. ainaki jos sitä on laitettu johonki ihan hullut määrät

 

PAHINTA SEURAAVISSA ASIOISSA ON... ?

 

NIMESSÄNI

Kaikki vittuilu mitä sitä on saanu kuulla

 

KOULUSSANI/ TYÖSSÄNI

Epäsäännölliset työajat

 

LEMMIKISSÄNI

Se päivä jona joku  niistä sairastuu vakavasti tai kuolee

 

KESÄSSÄ

Se on aina liian lyhyt

 

Oletko koskaan saanut 10 todistukseen? Jos olet, mistä aineesta/aineista?

Joskus juu.. Kaippa se oli joku kuvis tai musiikki.. Tai joku muu semmonen ns turha aine

 

Ärsyttävin tapa herätä?

Joku hakkaa ovikelloo ihan hulluna

 

Mikä olisi todennäköisin syy siihen,että olet jäänyt auton alle?

Joku hullu kaahaa kännissä ylitte

 

Mitä olet halunnut, mutta et ole saanut?

Terveys. Enkä varmaan ikinä saakkaan

 

Mitä laittaisit pizzan päälle?

Hyvä pitsa enää mitään tarvii :D

 

 Aika mielenkiintonen elokuva. Tanja sano ettei yhtään tykänny siit blondista kun se ei osaa näytellä mut ei se must niin kamala ollu.

Tota leffaa ketsellessani mä huomasin useemman kerran ajattelevani et voisinpa mäkin olla vielä tollanen kun Siiri ja Emilia. Nuori ja vapaa ja viettää vaan huoletonta nuoruutta tekemällä kaikkee hullua. 
En mä kyllä ikinä hakkais vanhuksia tai varastelis jotain tauluja laivalla mut just tota tollast kavereiden kans hengailua ja sitä et tehdään kaikki toisen puolesta.  Siskona olemista.
Musta tuntuu et mulla ei oo ikinä ollu oikeen mahollisuutta siihen. Etten mä oo oikeen ikinä saanut olla nuori.

Mihin helvettiin se mun aika on kadonnu? Mun nuoruuteni. 
Mihin se oikeen katos? Mä haluun sen takasin. Munkin täytyy saada elää se aika elämästä ihan oikeesti.
Ei kai musta muuten voi ikinä tulla sitä semmosta oikeesti ehjää ja kokonaista nuorta-aikuista joka elää itsenäistä ja tasapainoista elämää.

En mä halua kuihtua kasaan ennen aikojaan. En mä halua kaks kymppisenä olla niinku joku viiskymppine elämäänsä kyllästunu muumio jota kukaan ei ikinä kaipaa.

 

Välillä musta tuntuu et mun pitäs olla yksin. Etten mä sovellu tämmöseen parisuhde elämään. Ihan ku mua jatkuvasti määräiltäis ja rajotettais mitä mä saan tehdä ja mitä en. Useimmiten se tuntuu siltä etten mä sais tehdä mitään mitä mä haluaisin.  Melkein kuin mä olisin joku 5-vuotias pikku lapsi jota pitää kokoajan komennella.
Oikee kauhu kakara joka ei tee ikinä mitään niinkuin pitäisi.

Musta tuntuu etten mä oo ikinä saanu  olla täysin oma itteni. Niinku justiin sellanen ku mä ihan oikeesti syvällä sisimmässäni oon. Aina multa on odotettu jotain enemmän enkä mä oo uskaltanu pettää ihmisten luottamusta.
En edes sillon kun mua on syytetty asioista joita en ollu tehny. Teki mieli oikeesti tehdäkkin jotain pahaa kun kerran syyteltiin. Olispa ollu aihetta syytellä.

En mä tiedä miks mun elämästä tuli tämmöstä. Ikinä mä en oo siitä Iskää syyttäny. Äitiä kyllä monesti. 
Kotona Iskä oli ainoo joka ymmärsi mua. Ainoo jolle mä tunnuin kelpaavan semmosena ku olin. 
Äidille ei mikään riittäny. Sillä  oli musta ihan liian suuret odotukset.

 

Mä oon ollu sairas jo 11 vuotta. Ehkä enemmänkin, en mä enää tiedä koska se jo ihan alkujaan alko. Mä olen rampannu ehkä 12 eri psykologilla ja muulla sen tapasella. Lisäks mä olen käyny ehkä viidellä, ei vaan kuudella lääkärillä tän nuppini takia. Mulla on nyt jonkun kaks vuotta ollu pysyvä mieliala lääkitys. En muista tarkkaan mut joskus näihin aikoihin mä sen sain. Silloin kun olin vielä Kimmon kanssa. Sen paskiaisen,
Mä itse menin lääkärille ja itse pyysin et saisin tähän jotain nappeja ennenkö mä ihan oikeesti sekoan lopullsesti.

Ajatella et 10 vuotta mun piti kärsiä ja rampata joka paikassa eikä kukaan ikinä edes ehdottanu mulle minkäänlaista hoitoo. Kertaakaan multa ei kysytty mitä mirltä olisin lääkityksestä. Ihan itse piti sitä mennä pyytämään.
Kerran aikasemmin mä jo yritin sitä. Epäluulosena kerroin ihan oudolle ja pelottavalle lääkäri papalle kuinka mua jatkuvasti ahdistaa ja haluan apua. Se ei ottanu mua vakavasti vaan kuvitteli et tulin vaan jotain sepittään ettei tarvis olla koulussa.

Sillon mä olin ekaa kertaa amiksessa ja aloin saada jonkinlaisia paniikkikohtauksia. Siitä on kai joku viis vuotta. Annoin olla. Mä en enää luottanu lääkäreihin ja siihen et apua tarvitseva sitä  pyytäessään todella saa apua. Olin paniikissa ja tarvitsin apua niin mut vaan lähetettiin kotiin. Seuraavan viikon mä lintsasin koulusta. En mä pystyny meneen sinne.

Kaks vuotta sitten mä en tiennyt mitä mä olisin sanonu mun lääkärille. Mä olin ihan varma ettei sekään auta mua.
Sitten vaan ihmetellään ja voiotellan kun ei ihmiset hae apua!

Kyllä mä koen olevani sairas. Tää rajottaa mun elämää ja on myös pilannut suuren osan siitä.
Neljä kertaa mä olen jättäny koulun kesken tän takia. Tai tavallaan 5 kertaa koska ysin jälkeen olin vuoden tekemättä mitään tän paskan takia.  Hyvin monta kertaa oon jääny pois töistä tän takia. Monessa muussa firmassa mä olisin varmasti saanu jo potkut aikoja sitten. Nyt mä olin jopa sairaslomalla puoltoista kuukautta taas tän takia.

Rupes tuntuun et pää sekoo ihan justiinsa. Tuntuun etten mä jaksa enään mitään. Onneks mulla on nyt parempi lääkäri. Se tajuu mitä mä sille sanon, ei vähättele tätä asiaa ja ottaa mun puheet vakavsti. Se hoiti mut jopa solle depressiohoitajalle millä oon nyt aina välillä käyny. Se laittoi mun lääkityksenki het kerralla kuntoon ku sanoin ettei se oo nyt ihan okei.

Yhtenä yönä sillon viis vuotta sitten mä heräsin keskellä yötä johonki paniikki kohtaukseen. Mä olin sillon Hannun kanssa. Mä säpsähdin hereille niin et Hannuki heräs siihen. Heräsin ihanku elokuvissa ne naiset kesken painjais unen kun ne nousee vauhdilla istumaan ja silmät räpsähtää auki. Vieläkään mä en tiedä mihin mä oikein heräsin sillon mut sen tunteen mä muistan aina mikä mulla sillä hetkellä oli.

Mä olin ihan paniikissa, puristin rystydet valkosena peittoo käsissäni ja tuijotin kauhuissani johonkin tyhjyyteen.. Ikinä mä en oo ollu niin peloissani kuin sillä hetkellä. Pälyilin ympäri nurkkia pimeessä huoneessa ja yritin hengittää. Hannuki pelästy ku vähän aikaa katteli mua siinä. Musta tuntu et jotain kamalaa tapahtuis enkä uskaltanu liikahtaakaan paikaltani. Ihanku joku hirviö olis oven takana ja mun pitäs olla aivan hiljaa aloillani ettei se huomaa mua ja käy kimppuun.

 

Joskua mua pelottaa ettei musta tuu ikoskaan normaalia. Et mä oon vaan aina se sama Ansku jolla on "vähän" ongelmia. Aina vaan se sairas pikku ansku raukka. Ettei kukaan tuu ikinä ymmärtään mua.

Mä tarvitsisin vierelleni sellasen ihmisen jolle mä voisin kertoa kaikki. Puhua ihan mistä tahansa ja se kuuntelis ja ymmärtäs mua. Olis mun tukena.  Semmosta ihmistä on näköjään vaan aivan mahdotonta löytää nykyään. Kaikki on niin itsekkäitä eikä kellään ole aikaa eikä mielenkiintoa kuunnella toisia, saatika sitten keskustella.

Hyvin turhauttavaa ihmiselle jonka hyvinvointikin jo vaatisi juuri tälläistä keskustelu kumppania. Turhaudun ja ahdistun kun en saa puhua kenellekkään.

Olen tottunut siihen ettei kukaan kuuntele mitä haluaisin sanoa.
Ehkä juuri siksi olen niin ahdistunut elämästä.

 Mun piti tänne kirjottaa vähän ja vaikka mistä  mut se sitten vähän jäi kun oli niin paljon kiireitä ja sitten lopulta kävi niin että mun läppäri hajos ja jouduin lähettään sen huoltoon :(  Ensi luultii et oli piuhas vika ja sain uude piuhan joka sit tuli viime viikolla ja sit ei toiminu vieläkään joten soitin sinne uudestaan ja nyt pitäs lähettää tuo konekkin sinne ja ootella ehkä 3-4viikkoo et ne saa sen korjattuu ja toimittee takasin. Niin siellä Acerilla se nainen arvioitti kun kysyin että kuinka kauan mahtaa mennä kun ne tuon koneen kattoo kuntoon. Tosi kiva juttu... Sitä piuhaaki oottelin pari viikkoo sieltä.

Ajatella että mäkin olin joskus ihan pikkunen vauva. Semmonen ehkä 50cm pitkä ja 3-4kg painava pieni rääpäle jolla oli kaikkien mielestä sillä hetkellä maailman suloisimmat siniset pikku simmut ja söpöt pikkuruiset sormet ja varpaat. Sellanen tosi pieni ihmis lapsi jolle joka päivä kaikki oli jotain aivan uutta ja ihmeellistä ja kaikki ihasteli ja sai olla huomion keskipisteenä. Kaikki sanoo "voi ku se on sulonen" tai "se on ihan äitinsä näkönen" ja vaikka mitä muuta niin söpöö ja mukavaa.

Joskus mäkin olen ollut se neli vuotias pikku tyttö joka kulkee pihalla isän perässä ja kyselee "iskä, mitä sä teet" ja "mikä toi on?" ja sitten seuraa kysymys "mitä se/sillä tekee/tehdään".  Joskus aikoinaan kauan aikaa sitten minäkin olin se pieni lapsi jonka suurimmat huolet olivat tyyliin "äiti, äiti, mun nukelta irtos pää" tai "iskä, tos on hämähäkki"  voi tuota onnellista elämää.

Kerran minäkin olin se lapsi jolla oli ensimmäinen koulu päivä. "Voi että teidän pikku tyttökin menee jo kouluun" Siitä ne huolet sitten lopullisesti alkokin -.-  Joskus tosiaan olin se pieni lapsi joka lähti kouluun.
Olin myös se lapsi jonka koulunkäynnistä muut oppilaat tekivät yhtä helvettiä.

Joskus minäkin olin se tyttö joka pelkäsi yläasteelle siirtymistä ja oli kauhusta kankeana sinä aamuna kun piti yksin mennä sinne uuteen kouluun ja kohdata ne isot ja pelottavat vanhemmat oppilaat. Ne uudet koulukiusaajat. Joskus minäkin olin se nuori joka lähetettiin psykologille terkkarin huolestumisen takia.

Joskus minäkin olin se nuori joka jätti koulut kesken ja muutti muualle pakoon entistä elämää ja kiusaajia.
Joskus minäkin olin yksinäin uudessa kaupungissa kaukana kotoa. Kuljin vaikeita polkuja.

Elämä on kovaa. Jotkut pääsee helpommalla mutta kukaan ei selviä täysin ongelmitta.
Nyt minäkin olen selvinnyt menneistä ja hätistänyt menneisyyden kiusaavat haamut nurkista ja elän lähes normaalia elämää.

Nyt minulla on työ paikka, oma asunto ja mies. Nyt minusta on tullut myös ihanan pienen tytön täti.
Nyt voin vain toivoa että tämä ihana kaksi kuukautta vanha tyttö jolla on maailman kauneimmat pienet siniset silmät ja jolla on aivan ihanat, suloiset pikkuiset sormet ja varpaat, että hän selviäisi tästä elämästä sillä helpommalla.